Kansainvälinen viikko Porissa

Kello on sovitut 18:05. Juoksen varmuuden vuoksi linja-autoaseman kerran ympäri.

 Ketään ei missään... Miksi? Aikaa kuluu. Soittelen odotellessani 

hermostuneena kavereilleni: "Hei apua, ketään ei ole missään.

 Siis mun kyytiin ois pitäny jo hypätä kolme itävaltalaista!!!"

Luvassa oli siis Porin 4H-yhdistyksen organisoima kansainvälinen seminaari Porin lähellä Silokallion kurssikeskuksessa helmi-maaliskuun taitteessa, jonne tuli porukkaa Sloveniasta, Itävallasta ja Espanjasta meidän suomalaisten sekaan. Pääteemana oli suomalainen talvi, mutta toki päästiin nauttimaan myös muiden maiden esityksistä. Kuulostaa hyvältä? Jos minulta kysyttiin ennen seminaaria, niin ei. Tiedän, että olen aina saanut hyvin negatiivista palautetta englannin lausumisestani, ja muutenkin englannin kieli on ylikorkean vaatimustason takia ollut minulle melkoinen hidaste monella tapaa. Kuten esimerkiksi ylioppilaskirjoituksissa. Viimeiseen saakka olin vältellyt kansainvälisiä juttuja, ja mihin minä ilmoittauduinkaan? Viikoksi peräkorpeen kansainväliselle leirille?!

Itävaltalaiset tulivat siis sinä sunnuntaina lentokenttäongelmien takia tunnin myöhässä, ja he tosiaan pääsivät lopulta tekemään telemarkkinsa mun autoliikkeestä lainassa olleeseen käytettyyn autoon. (Omani joutui remonttiin, tietenkin päivää ennen leiriä...) Matkan aikana en puhunut juuri mitään, vaan kuuntelin, kun itävaltalaiset supisivat hentoa saksaa takapenkillä. Huh, ainakin automatkasta selvisin.

Unettoman yön jälkeen maanantaina oli jo aika pistää seminaari pyörimään, joka oli minulle ainakin melkoinen shokki. Oli luvassa tutustumista leikein ja workshopein, joka minulle ainakin oli melkoisen kimurantti homma. Välillä tuntui, että en selviä englannin kielen kanssa, ja että henkinen koettelemus oli aivan liian suuri. Halusin vain olla omassa rauhassa ja yrittää sulatella asioita.Tiesin jo maanantaina, että tiistaina pääsen Poriin, jossa tällä hetkellä asun. Huh, mikä pelastus... Kotiin turvaan! Vietettyäni päivän kotona ja yliopistolla, asennoiduin siihen, että tällä leirillä en ole loppuun asti, koska pahalta tuntuu. Kun tiistai-iltana palasin takaisin, heillä oli ollut ilmeisen riemukas päivä ulkosalla. Oli ollut ruoanlaittoa trangialla ja selviytymisharjoituksia talvisissa olosuhteissa. Tultuani leirikeskukseen menin puhumaan suomalaisten kanssa, koska se tuntui turvallisemmalta.

En tiedä, miten se tapahtui, mutta me päädyttiin erään suomalaisosanottajan Amandan kanssa katsomaan Salattuja elämiä ja sen jälkeen muita kotimaisia tv-sarjoja. Amandan olin jo pari kertaa aiemmin tavannut, mutta en enempiä ollut puhunut hänen kanssaan. Eihän se television katselu suomalaisten kesken kuulunut mitenkään leirin ideologiaan, mutta siihen me kuitenkin sorruttiin. Juuri se ilta olikin todella rattoisa, ja jotenkin sen avulla pääsin aavistuksen lukkiutuneesta tilasta auki. Vaikka kontakti oli ollut suomalaisen kanssa, niin sen avulla olo oli huomattavasti huolettomampi. Ehkäpä voisin vähän uskaltautua vuorovaikutukseen myös ulkomaalaisten kanssa? Oikeastaan siitä lähtien olin aika erilainen ihminen. Uskalsin puhua enemmän englanniksi! Eräs slovenialainen kommentoi tosin, että puhun vahingossa suomea välissä... Se voitaneen antaa itselleni anteeksi.

Leirillä oli vielä monenlaisia ulkopuuhia. Harjoiteltiin sauvakävelyä ja nautittiin liukurilla laskettelusta. Oli myös uudenlaisten talvilajien olympialaiset, jossa esimerkiksi hiihdettiin tamdem-suksien kanssa. Kermana kakun päällä olivat Amazing Pori Race, jossa suoritettiin annettuja tehtäviä Porissa, sekä tietenkin loisteliaat viimeisen illan bileet. Kaikki loput päivät olivat minunkin mielestä erittäin mukavia. Uskaltauduin jopa laulamaan Singstaria!

Leiri kasvatti kohtuullisissa määrin itseluottamusta, ja muutenkin opin, että jos ei edes yritä, niin ei oikeasti voi saavuttaa juuri mitään. Toki tiedän näin jälkikäteen sanoa, että en siellä leirillä kokoaikaisesti tsempannut sataprosenttisesti, vaan tarvitsin aikaa itselleni, joka on minulle muutoinkin luonteenomaista. Joka tapauksessa, suuresta pelosta tuli melko nautinnollinen kokemus, kun asiaan suhtautui oikein.

Haluan tässä välittää vielä suuret kiitokset leirin järjestäjille ja kaikille osallistujille. Erityisesti vielä Amandalle ja Satulle suuret kiitokset nautinnollisesta leiristä, sillä etenkin teidän ansiosta leiristä tuli yksi tämän vuoden kohokohdista!

Kauppila l Karri
Nuorisotoimikunnan varajäsen
Loimaan 4H-yhdistys, asuinpaikkana Pori