tiistai 22. joulukuuta 2015

2 yötä jouluun on...

Joulukiireet ovat nyt kaikkien kintereillä. Vuodenvaihde lähestyy ja kaikissa järjestötoimissa viimeisiä päätöskokouksia viedään. Seuraavan vuoden toimintasuunnitelma, budjetit, kuluneen vuoden toimintakertomukset yms ovat nyt päällimmäisinä asialistoilla.

4h järjestöllä on vuodessa kaksi kertaa valtuuskunnan kokous, kevään lopulla ja syksyn lopulla. Normaalisti nutokun väestä puheenjohtaja osallistuu tilaisuuteen. Tällä kertaa mulla työkiireet vaikeuttivat osallistumista niin, että mua tuuraamaan lähti Miila.
Tilaisuus järjestettiin Helsingin Lasipalatsissa 9.12. Miila löisi tiensä hyvin perille ja kokous voitiin aloittaa. Kokousaineistoon kuuluivat mm. tulevan vuoden talousarvio sekä toimintasuunnitelma.

Miila poseeraamassa kokouksen puheenjohtajan
Anneli Kiljusen sekä sihteerin Seppo Hassisen kanssa

Valtuuskunnan kokous käynnistymäi

Vaikka työt sun muut kiireet verottavat aikaani, osallistuin 12.12 Yhdessä verkkoon-koulutukseen Helsingissä. Aiheina olivat vuoden ikäinen TOP-tehtäväpankki sekä media aiheiset teemakerhot. Päivä oli todella mielenkiintoinen ja opin paljon kaikkea uutta!

Kuva koulutuksesta, jonka vetäjänä toimi Jutta Setälä (toinen vas.)

Viime viikolla osallistuin Salon 4h kerhojen yhteiseen joulujuhlaan. Lapsia oli mukava määrä ja ohjelma oli tosi kivaa, joka sopi kaikille 6-12 vuotiaille. Topi-pipareiden koristelusta ja leikeistä sun muusta pääsimme loppuun, jolloinTopi-Tonttu vieraili lahjoja jaellen. Tästä tulee varmasti uusi hauska perinne Salon 4h-kerhoissa! Olin myös Salon 4h-kerhonohjaajien kanssa syömässä, vuoden päättymisen kunniaksi. Pitsa oli enemmän kuin herkullista :)



Näihin tunnelmiin haluan lopettaa ja toivottaa kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua koko nutokun puolesta!!! :)

Terkuin Suski

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti